Siirry sisältöön

Ensimmäinen opiskeluvuosi etänä 

Tammikuussa 2020 opintonsa aloittaneet opiskelijat joutuivat koronapandemian vuoksi siirtymään etäopetukseen heti alkuvuodesta. Yhteisöllisen muodostaminen etäyhteyksin, uusien opiskelurutiinien opetteleminen ja opetuksen toteuttaminen vaati joustavuutta niin opiskelijoilta kuin henkilökunnaltakin. 

Jesse
”Etänä järjestetyt opiskelijatapahtumat ovat kuitenkin edistäneet yhteisöllisyyden muodostumista myös poikkeusaikana,” Jesse Perttula sanoo.

Diakissa pandemiavuonna 2020 aloittanut sosionomi-diakoniksi opiskeleva 24-vuotias Jesse Perttula kertoo kuitenkin viihtyneensä opintojen parissa. 

– Toki välillä töiden ja koulun sovittaminen yhteen on ollut haastavaa, hän toteaa. 

Porvoosta kotoisin oleva Perttula on asunut jo usean vuoden ajan Helsingissä. Hän toteaakin, että etäopetukseen siirtyminen oli hänelle ehkä hieman helpompaa kuin sellaisille opiskelijoille, jotka ovat juuri ennen opiskelujen alkua muuttaneet uudelle paikkakunnalle, josta eivät vielä tunne muita ihmisiä. 

– Etäopetuksen jatkuessa näin pitkään olen kuitenkin itsekin kokenut tilanteen haastavaksi ja raskaaksi. 

Hänen mukaansa erilaiset etänä järjestetyt opiskelijatapahtumat ovat kuitenkin edistäneet yhteisöllisyyden muodostumista myös poikkeusaikana 

– Se, että ryhmässä on ollut hyvä ilmapiiri, on auttanut paljon. 

Perttula kertoo, ettei tiennyt paljoakaan Diakista ennen opintojensa alkamista. Sosionomiopinnot kuitenkin kiinnostivat ja hän on ollut tyytyväinen valintaansa. Tulevaisuudessa Perttula toivoo pääsevänsä työskentelemään rikosseuraamusalalla tai mielenterveys- ja päihdetyössä. 

– Luonnollisesti minulle mieleenpainuvin kurssi on tästä syystä ollut mielenterveyttä ja päihdetyötä käsittelevä kurssi. 

Perttulan kiinnostuksenkohteisiin kuuluu lisäksi urheilu, jota tulee harrastettua monipuolisesti. Jalkapallon lisäksi hänen vapaa-aikansa kuluu kitaraa soittaen ja osallistuen erilaisiin musiikkiprojekteihin. 

Teksti: Heidi Volotinen